Kevätauringon sulatellessa talven runsaita hankia joukko reserviläisiä kokoontui viikko sitten Saimaan rannalle Taipalsaaren harjoitusalueelle. Säästä ja upeista maisemista huolimatta reissun tarkoituksena ei ollut viihde tai hiihtely, vaan joukon, perustamiskeskuksen, ammattitaidon vahvistaminen ja hiominen. Tälläkin kerralla harjoitustehtävänä oli tuiman sotajoukon perustaminen.
Ensin perustettiin perustamiskeskus
Kertausharjoituspuhuttelussa kaikki kuuntelivat viimeisimmät linjaukset Covid -pandemiaan liittyen ja muut ohjeet, mutta osalla reserviläisistä ajatus oli jo pidemmällä. Esikuntaporukka oli suunnitellut perustamiskeskuksen toimintaa jo kuukausia aiemmin. Pian perustamiskeskus aloittikin työnsä reserviläisjohtajien johdolla.
Perustamiskeskuksen henkilöstöstä monet olivat jo perustamisen hienouksiin perehtyneitä konkareita ja osa ensimmäistä kertaa asialla. Kertausharjoituksen tärkeä sisältö oli perehdyttää uudet toimijat työhönsä ja palauttaa perustamisen yksityiskohdat kokeneempien mieleen. Reserviläisjohtajien pitämien oppituntien jälkeen oli aika aloittaa toiminta.
Perustamiskeskus törmää heti alussa klassiseen muna-kana-kysymykseen: Kumpi on ensin, perustava joukko vai perustettava joukko? Vastaus jää varmasti monille epäselväksi, mutta varmaa on, että perustamiskeskuksen perustaessa itseään rekka-autolasteittain materiaalia, trukki, sen ammattitaitoinen kuljettaja ja päättäväisesti työhönsä paneutuva reserviläisjohtaja kohtaavat. Joukon olemus yhtenäistyy, kun konttien ja häkkien sisällöistä osa puetaan päälle toistamaan ennestään tuttuja vihreän eri sävyjä. Yhtä lailla tärkeää on rakentaa perustamiskeskuksen organisaatio, tutustua lähimpiin työtovereihin ja kartoittaa aiemman sotilaskoulutuksen, mutta erityisesti siviilielämän, kartuttamaa ammattitaitoa. Kun tarvittavat rakennukset, varastohallit, -kentät ja ampumarata on otettu haltuun, voi todeta, että perustamiskeskus on perustettu.
Materiaalia ja ajoneuvoja vastaanotetaan
Rekkarallin jatkuessa ja tiivistyessä Taipalsaaren jäiset tiet ja kentät pehmenivät kirkkaassa kevätauringossa, kuormat tyhjenivät ja osa ajoneuvoista jäi perustamiskeskuksen tontille uutta käyttöä odottamaan. Logistiikka sujui jouhevasti, koska nyt materiaalia oli käsittelemässä varastojoukkue, jonka hallinnoimat varastot järjestelivät materiaalin joukon perustamisen kannalta optimaaliseen asentoon.
Perustettavien joukkojen ajoneuvoja käsittelevä moottoriajoneuvojen vastaanotto- ja jakoelin tarkasti ajoneuvot. Ajoneuvojen turvallisuuden tarkastaminen on myös kertausharjoitusten yhteydessä tärkeää: usein käyttöolosuhteet ovat vaativat ja ajopeli on reserviläiskuljettajalle tavallisesta arjesta poikkeava. Tarkastustyön huolellisuudesta saatiin näyte, kun katsastusinsinöörin syynissä jokin ajoneuvo jouduttiin toteamaan korjauksia vaativaksi, vaikka puolustusvoimien ajoneuvoissa ja työkoneissa huollot ja katsastukset hoidetaankin säntillisesti. Kovassa käytössä tulee käytön jälkiä.
Komento- ja huoltojoukkueen käynnistettyä työnsä perustamiskeskuksen porukoissa alkoi pohdinta. Kertausharjoituksissa on toki yleensäkin muonitus laadullaan, mutta tällä kertaa Taipalsaaren keittokatoksessa asiakkaiden silmissä alkoi näkyä tähtiä. Ilmeni, että perustamiskeskuksen kokkien ja Leijona-Cateringin kokin yhdistäessä voimansa tuli perustetuksi ainakin Kaakkois-Suomen paras ruokaravintola. Sinne olisi kannattanut ohikulkijankin poiketa.
Perustettavan joukon kokoaminen alkoi henkilöstön saapuessa
Henkilöstön saapuessa toiminta-alueelle suunnitelmat pistettiin käytäntöön. Tarvittiin liikenteenohjausta, kuljetuksia, henkilötarkastuksia, ohjauskylttejä, -merkintöjä ja neuvontaa, joiden ohjaamana värikäs joukko reserviläisiä muuttui sotilaan näköiseksi ja siirtyi liikekannallepanopartioiden tiedustelemille väistöalueille.
Kun liikekannallepanopartiot kohtasivat kuljettajia, alkoi pioneerikomppanian ajoneuvojen vastaanotto ja siirto väistöalueille. Kun perustettavalle joukolle muodostui kuljetuskykyä, alkoi telttojen, kirveiden, lapioiden ja lukuisten muiden työkalujen vastaanotto. Kaikki mahdoton ja mahdollinen tarkastettiin ja laskettiin perustajan ja perustettavan joukon yhteistyönä.
Joukon aloittaessa ryhmittymisen ja kohdistusammunnat, oli aika viimeistellä sotavalmiustarkastus. Joukon johtaja tarkasti perustamisen johtajan kanssa henkilöstön, materiaalin ja ajoneuvot. Kun ensimmäiseen tehtävään liittyvät käskyt oli annettu, voitiin yön pimeinä tunteina todeta sotavalmiin joukon olevan valmiina harjoitukseen.
Evl Timo Heijari
Aluetoimiston päällikkö
Kaakkois-Suomen aluetoimisto
Karjalan prikaati